Täällä on toistaiseksi keskusteltu aikalailla uskon asioista. Nyt olen vasta tajunnut, että aatteet olisi melkein voinut ottaa erikseen, kun nyt ovat näin suosittuja, mutta menköön. Ajattelin kuitenkin aloittaa nyt keskustelun aatteista eli ismeistä. Minä kannatan monia ismejä vähän niin kuin shippauksiakin. Jotkut ovat järkyttäviä ja joitain kannatan sydämeni pohjasta. Esim nationalismia vihaan yli kaiken. Nationalistit tulisi listiä.
Sen sijaan suuresti kannattamiani aatteita ovat ainakin nudismi, turismi ja futurismi. Nudsimia harjoitan aika vähän, koska se on lakiemme mukaan kai kielletty julkisilla paikoilla. Aika monet paikat ovat julkisia, voi harmi. Mielestäni kuitenkin ihanneyhteiskunnassa ihmiset eläisivät kuten kivikaudella ilman vaatteita ja luonnon helmassa. Turismi taasen on ihan hieno aate sekin. Turistit ovat mukavia ihmisiä ja maailman näkeminen on hieno asia. Futurismi taas on vähän kaksipiippuinen juttu, kun yleensä futuurissa kaikki menee vain huonommaksi, mutta oma futurismini käsittääkin vain kuvitteelisia hyviä futuureja.